Kimmo J. Lipponen Arvo-liiton toimitusjohtajaksi

Arvo tähtää sosiaalisesti ja ekologisesti kestävien yhteiskunnan rakenteiden vahvistamiseen.

Arvo tähtää sosiaalisesti ja ekologisesti kestävien yhteiskunnan rakenteiden vahvistamiseen. Se tarjoaa tukea menestyvään liiketoimintaan sellaisille yrityksille, joille taloudellisen voiton maksimointi ei ole itsetarkoitus, vaan raha on väline yhteiskunnallisten päämäärien edistämisessä. Arvo-liiton jäsenyritykset tietävät olevansa vastuussa toiminnastaan paitsi omistajilleen myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Ne asettavat itselleen ja toisilleen kunnianhimoiset tavoitteet ja niitä tukevat eettiset säännöt. Arvo on Yleisen Teollisuusliiton jäsen ja kuuluu sitä kautta Elinkeinoelämän keskusliittoon.

Liitolle on tilaus

Moni aikamme ilmiö tukee Arvo-liiton perustamista juuri nyt. Taloudellisen voiton maksimointi, verojen välttely ja työntekijöiden epäoikeudenmukainen kohtelu saavat osakseen entistä kovempaa kritiikkiä. Ihmiset haluavat osoittaa mielipiteitään myös omilla kulutusvalinnoillaan.

Arvo-liiton perustamistyötä on tehty jo syksystä 2013 saakka. Liiton alkuvaiheen toiminnassa on ollut mukana vahvoja ja perinteikkäitä yrityksiä ja yhteisöjä, kuten Helsingin Diakonissalaitos, Linnanmäki ja Orton. Liiton jäsenyritykset ovat yksityisesti omistettuja yrityksiä tai muita yhteisöjä ja ne harjoittavat liiketoimintaa omien arvolähtöisten tavoitteidensa mukaisesti. Ne käyttävät voittojaan ensisijaisesti yhteiskunnallisten päämäärien edistämiseen ja toissijaisesti yrityksen kasvattamiseen.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen, 040 758 7247, kimmo.lipponen@arvoliitto.fi

Hallituksen puheenjohtaja Pentti Lemmetyinen, 0400 961 469, pentti.lemmetyinen@setlementti.fi

www.arvoliitto.fi

Tiedote sekä kuvamateriaalit toimittajille: www.arvoliitto.fi -> medialle


Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry perustettiin vuonna 2013. Liiton perustajat ovat Lahden Diakoniasäätiö, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, ImpactHouse ry, Kierrätysverkko Oy, Rinnekoti-Säätiö, Orton Oy, Somea Oy, Yhteiskunnallisten yritysten tutkimusverkosto ry ja Suomen Setlementtiliitto ry. Liiton tehtävänä on ajaa yhteiskunnallisten ja arvolähtöisten yritysten tunnettuuden ja arvostuksen lisääntymistä sekä yritystoiminnan edunvalvontaa. Arvo on Yleisen Teollisuusliiton jäsen ja kuuluu sitä kautta Elinkeinoelämän keskusliittoon. Liiton toimitusjohtaja on Kimmo J. Lipponen. Lisätietoja. www.arvoliitto.fi