Blog Entries

Vaikuttavin ARVO- teko 2015 -kilpailu ratkesi: Ykköspalkinnon nappasi jyväskyläläinen TeamPlanet

Arvo-liitto palkitsi 1-vuotisjuhlaseminaarissaan parhaat ARVO-teot 2015. Pääpalkinnon sai jyväskyläläinen TeamPlanet, ja kunniamaininnat menivät haminalaiselle HelppoAsulle ja Laajasalon nuorten kesätyöprojektille. 

”Me Arvo-liitossa näemme, että yrityksillä on tärkeä rooli yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Tällä kilpailulla halusimme tuoda esille esimerkkejä siitä, miten yrityksissä ja erilaisissa verkostoissa jo tehdään paljon asioita, jotka eri tavoin muun muassa säästävät yhteiskunnan varoja, täydentävät palveluita ja lisäävät ihmisten hyvinvointia. Kilpailusta on tarkoitus tehdä jokavuotinen, sillä arvopohjainen liiketoiminta ansaitsee arvostusta ja näkyvyyttä”, Arvo-liiton toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen sanoo.

Tässä esittelyt palkituista sekä tuomariston perustelut palkitsemiselle.

 

Pääpalkinto: TeamPlanet

TeamPlanetTeamPlanet on kahden sairaanhoitajan perustama yritys, joka tekee työtä lasten ja nuorten yksinäisyyden ja syrjäytymisen vähentämiseksi. Yrityksen moniammatillinen asiantuntijajoukko kouluttaa myös lasten ja nuorten kanssa työtä tekeviä ja tekee työtä kouluissa, jotta esimerkiksi kiusaamiseen voidaan puuttua ajoissa.

Vuonna 2013 perustettu TeamPlanet tekee innovatiivista yhteistyötä yhdessä julkisen sektorin, järjestöjen, urheiluseurojen ja yritysten kanssa. Yksittäisenä esimerkkinä TeamPlanetin yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on sen yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa järjestämä harrastustoiminta, johon on saatu mukaan 70 suuressa syrjäytymisriskissä olevaa lasta.

Tuomaristo: ”TeamPlanetin verkostomainen toimintatapa on juuri sitä, mitä dynaaminen yhteiskunta ja talous tarvitsevat, jotta ne kykenevät toimimaan kestävällä pohjalla. TeamPlanet puuttuu oikeaan aikaan kehityskulkuihin, jotka synnyttävät yhteiskunnassa kahtiajakoja. Se tarjoaa myös yrityksille mahdollisuuden sponsoroida muutakin lasten ja nuorten hyväksi tehtävää toimintaa kuin perinteinen kilpaurheilu.”

Yrityksen edustajat Liisa Korpela ja Mirja Kalliovalkama-Mäkinen: ”Tämä palkinto ja arvostus työtämme kohtaan tuntuvat todella hyvältä. Bisnesideamme on yksinkertainen: lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy, mutta todellisia, pitkäaikaisia parannuksia lasten ja nuorten elämään on vaikea saada aikaan, jos kaikki tahot toimivat irrallisina erillään eikä kokonaisuus ole kunnolla kenenkään hanskassa. TeamPlanet on tämä linkki. Laajaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta on mahdollisuus saada eri sektoreiden yhteistyöllä. Seuraava haasteemme on hankkia rahoitusta niin että voimme tehdä toiminnasta valtakunnallista.”

 

Kunniamaininta: HelppoAsu

Helppoasu

HelppoAsu valmistaa helposti päälle puettavia vaatteita liikunta- ja toimintakyvyltään rajoittuneille ihmisille – ja kenelle tahansa meistä. Idea yritykseen syntyi toimitusjohtaja Mia Patasen mielessä omien kokemusten kautta: hän on toiminut 20 vuoden ajan vanhus- ja vammaistyön perushoitajana sekä omaishoitajana ja mietti, miten liikuntarajoitteisille voisi kehittää vaatteita, jotka olisi helpompi ja nopeampi pukea päälle.

HelppoAsun toiminnalliset vaatteet säästävät yhden hoitajan työaikaa työvuoron aikana jopa kaksi ja puoli tuntia ja vapauttavat sitä muuhun toimintaan, muun muassa ulkoiluun ja asukkaiden kanssa harrastamiseen.

Vuonna 2013 perustetun yrityksen kaikki vaatteet valmistetaan Suomessa, Varpaisjärvellä ja Kuopiossa.

Tuomaristo: ”HelppoAsu täyttää juuri sellaisia aukkoja, jotka jäävät puhtaasti kaupallisin periaattein toimivilta yrityksiltä helposti katveeseen. HelppoAsu on hyvä esimerkki siitä, miten yritys voi kehittää tuotettaan vastaamaan entistä paremmin käyttäjien tarpeita, ja se edistää esimerkillisellä tavalla ihmisten tasavertaista arvostamista.”

HelppoAsun toimitusjohtaja Mia Patanen: ”Tuntui hullulta, että hoitajan työajastani kului työvuoron aikana 4–5 tuntia ihmisten riisumiseen ja pukemiseen. Aloin miettiä, millaisia olisivat vaatteet, jotka olisi helppo, nopea ja kivuton pukea ja jotka samalla näyttäisivät hyvältä ja olisivat mukavia päällä. Meidän mielestämme jokaisen perusoikeus on saada pukeutua persoonallisella tavalla, ja meiltä löytyykin vaatteita niin romantikolle kuin rokkikukolle. On hienoa, että voimme vapauttaa hoitajien työaikaa nyt esimerkiksi siihen, että he ehtivät ulkoiluttaa ihmisiä, pelata bingoa tai viedä joskus vaikka konjakille. Haluamme olla maailman johtava toiminnallisten vaatteiden tekijä, ja etsimme juuri keinoja kansainvälistymiseen. Ikääntyvien ihmisten määrä kasvaa koko ajan, joten uskomme, että tarvetta tuotteillemme on.”

 

Kunniamaininta: Laajasalon nuorten kesätyöprojekti (Osuuskunta Ehta, Saaremme Lähiosuuskunta, Laajasalo-Degerö Seura ry)

Laajasalo

Helsingin Laajasalossa mietittiin keväällä, mistä paikalliset nuoret löytäisivät kesätöitä. Kolme paikallista toimijaa: lähiosuuskunta Saaremme, Laajasalo-Degerö-seura sekä Osuuskunta Ehta, käärivät hihat ja ryhtyivät etsimään kaupunginosan nuorille yhteisvoimin kesätöitä läheltä kotia.

Yhdessä mietittiin, mitä sellaisia yhteisiä tarpeita alueella on, johon nuoret voisivat työllistyä. Yhteistyötä tehtiin myös Helsingin kaupungin nuorisotyön kanssa ja paikallisten yritysten kanssa.  Työpaikkoja nuorille luotiin yhteensä 36.

Tuomaristo: ”Laajasalon nuorten kesätyöpaikat ovat erinomainen esimerkki siitä, miten paikalliset toimijat voivat ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja lisätä samalla koko yhteisön yhteisöllisyyttä positiivisella tavalla.”

Palkinnon saajat:

”Idea nuorten kesätyöprojektista syntyi äkkiä. Olimme jo tehneet keskenämme yhteistyötä paikallistalouden edistämisen hengessä, ja miettineet, mitä sellaisia paikallisia haasteita meillä Laajasalossa on, joihin voisimme itse keksiä ratkaisuja. Huoli nuorten työttömyydestä vaivasi niin nuoria itseään kuin heidän vanhempiaankin. Keksimme, että voimme luoda nuorille työtä paikallisiin yrityksiin ja omaan kesäkahvilaamme. Keräsimme myös joukkorahoituksella rahaa jättipalsamin kitkemiseen. Yhteistyön positiivisia puolia on ollut myös oman kotiseuturakkauden herääminen. Uskomme siihen, että asukkaiden yhteistyöllä voidaan ketterästi ratkaista monia asioita. Aina ei tarvitse odottaa, että joku muu tulee ja hoitaa asiat kuntoon, tai vähintään antaa rahaa asioiden tekemiseen.”