Millä ehdoilla kilpailuttaisit oman lapsesi kodin?

Millä ehdoilla kilpailuttaisit oman lapsesi kodin?

Kolmen kehitysvammaisen henkilön perheet ovat tänään lähettäneet vetoomuksen Euroopan parlamenttiin oikeuksiensa huomioimisesta heille elintärkeiden palveluiden kilpailutuksissa. Asia on vakava ja nostaa osuvasti esiin myös laajempia kysymyksiä sote-alalla tapahtuvista mullistuksista, palveluiden laadusta ja monitahoisuudesta, niiden tuottamisen taloudellisesta logiikasta, asiakkaiden äänen kuulumisesta jne.

Syy kirjelmään on sosiaali- ja terveyspalvelumarkkinoilla käynnissä oleva ennennäkemätön murros: hoivapalvelut ovat jo nyt keskittyneet kansainvälisten pääomasijoittajien omistamille yhtiöille (Jukka Ohtonen: Koti kauppatavaraksi). Pienet ja keskisuuret alan yritykset ovat sen sijaan katoamassa markkinoilta, vaikka juuri niitä on pitänyt kansantaloutemme eheyttämisen nimissä tukea. Nykyinen hankintalakiesityskään ei valitettavasti sellaisenaan pk-toimijoita pelasta, vaikka niillä voisi juuri nyt olla keskeinen rooli uusien, innovatiivisten toimintamallien rakentamisessa muiden yritysten, julkisen sektorin ja järjestöjen kanssa.

Julkisten hankintojen nykykäytännöt tekevät pahimmillaan sosiaalipalveluiden käyttäjistä sähköisen tarjoushuutokaupan huudettavia. Vammaisilla tai muutoin haavoittuvassa asemassa olevilla ihmisillä on tässä huutokaupassa vain kaupattavan tavaran rooli. Ja siinä kaupassa kaikkein tärkein kriteeri näyttää olevan halvin hinta.

Samaa problematiikkaa hieman eri näkökulmasta pohti toimittaja Seija Holtari tuoreen Talouselämä-lehden (1/2016) kolumnissaan ’Pienet luvut paljastavat’. Holtari toteaa mm. että ’Asiakastyytyväisyys (taas) on niin nopea ja paljastava mittari, että se olisi saatava näkyviin kaikissa [sote-]palveluissa’.

Esimerkiksi vammaisten ihmisten elämänmittaisten palvelujen järjestämiseen hankintalain mukainen pääosin hinnalla kilpailuttaminen on täysin sopimaton ja jopa vaarallinen menetelmä. Se talloo alleen kaiken osallisuuden ja henkilöä itseään koskevat vaikutusmahdollisuudet, myös omaisilta. Vallan ja vastuun menettäminen oman elämän tärkeistä asioista päättämisessä merkitsee mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös toimintakyvyn alenemista ja elämän laadun heikkenemistä. Suomeksi sanottuna siis sekä taloudellisia että henkisiä lisäkustannuksia.

Erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen kaltaisissa asiantuntijapalveluissa hankinnan valintaperusteena tulisi aina käyttää kokonaistaloudellista edullisuutta halvimman hinnan sijaan. Tämä menettely turvaisi heikommassa asemassa olevien ja erityisen haavoittuvien asiakasryhmien (vanhukset, vammaiset, lapset) palvelun korkeaa laadun. Laadun, jota he eivät edes itse kykene kaikin osin valvomaan. Halvimpaan hintaan perustuva hankintamenettely on johtanut mm. siihen, että hankinnassa käytetään lukumääräisesti paljon ehdottomia laatuvaatimuksia, jotka kuitenkin varmistavat vain palvelun minimitason ja jättävät samalla palvelujen kehittämisen varmistamatta. Valintaperusteena halpa hinta ja matalat, ehdottomat laatuvaatimukset saattavat johtaa myös kokonaiskulujen kasvuun silloin, kun ko. asiakasryhmä käyttää myös muita palveluja – kulujen tällöin siirtyessä mahdollisesti palveluketjussa toiseen paikkaan.

Sekä isoilla että pienillä toimijoilla tulisi olla markkinoilla menestymisen mahdollisuuksia, eikä hankintalainsäädäntö saa muodostaa kokonaistaloudellisesti tehokkaalle toiminnalle esteitä esimerkiksi ohjaamalla hankintoja pelkästään isojen palveluiden kokonaisulkoistuksien suuntaan. Vaikka kokonaisulkoistus voi olla puhtaasti taloudellisin mittarein kuluja lyhyellä tähtäimellä säästävä, pelkästään hinnan perusteella kilpailutettavien tai pahimmillaan ei lainkaan kilpailutettavien alihankintojen vaikutukset voivat olla pitkällä tähtäimellä katastrofaaliset sekä asiakkaille, palveluja tuottaville pk-toimijoille että ympäröivälle yhteiskunnalle.

Haaste ei ole helppo, mutta terveen järjen käyttö ja erilaisten tarpeiden huomioiminen kilpailutuksissa olisi vähintäänkin toivottavaa. Toimintaperiaate voisi olla Abraham Lincolnin vanhaa sanontaa soveltaen: Voit kilpailuttaa joitakin asioita kaikilla kriteereillä ja kaikkia asioita joillakin kriteereillä, mutta et kaikkia asioita kaikilla samoilla kriteereillä.

En minäkään antaisi kilpailuttaa oman lapseni kotia, en ainakaan pelkän hinnan perusteella.

Kimmo J. Lipponen
toimitusjohtaja, ARVO

  1. Lue, miten yhteiskunnallisissa yrityksissä, esimerkiksi Rinnekodissa, tuotetaan palveluita, joissa asukas pääsee itse vaikuttamaan ja ottamaan vastuuta elämästään.

Kirjoittaja

Kimmo J. Lipponen Kimmo J. Lipponen
kimmo.lipponen@arvoliitto.fi
twitter.com/kimmojii

Kirjoittaja on Arvoliiton toimitusjohtaja, joka edistää työkseen yhteiskunnallisten yritysten asemaa Suomessa.