Blog Entries

Vuoden ARVO-teko -palkinto SOS-Lapsikylän Varkauden mallille

Vuoden 2016 ARVO-teko -palkinto myönnettiin tänä vuonna SOS-Lapsikylälle ja sen kehittämälle Varkauden mallille. Se on uudenlainen toimintamalli, jonka SOS-Lapsikylä on kehittänyt yhdessä Varkauden kaupungin kanssa kaupungin perhepalveluihin. Mallin tavoitteena on sekä lisätä perhepalveluiden vaikuttavuutta että vähentää kustannuksia.

”SOS-Lapsikylä on onnistunut tekemään sen mistä monet vain puhuvat: luomaan moniammatillisen mallin lapsiperheiden tueksi niin, että perheen yksilölliset tarpeet pystytään tunnistamaan kokonaisvaltaisesti ja kaupungin palveluista luomaan kattava, kullekin perheelle räätälöity kokonaisuus. Kun ammattilaiset pystyvät tukemaan perhettä oikealla hetkellä, ongelmat eivät ehdi kasautua. Tämä on sekä inhimillisesti että taloudellisesti vaikuttavaa toimintaa. Malli onkin saanut tunnustusta myös kansainvälisesti”, ARVOn toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen kertoo palkintoraadin perusteluista.

Kunniamaininnan tämänvuotisessa ARVO-teko-kilpailussa sai Y-säätiön M2-Kodit. Sitä kiiteltiin yhteiskunnallisesti vaikuttavasta ja yllättävästä teosta: vuokrien alentamisesta.

”Kohtuullinen vuokrataso on nyky-Suomessa monelle elinehto. Y-säätiön M2-Kodit on kulkenut valtavirtaa vastaan ja päättänyt laskea yli 1 800 asuntonsa vuokraa sekä jäädyttää kaikkien asuntojensa vuokratason vuonna 2017. Vastuullisuudessaan ja rohkeudessaan todellinen ARVO-teko, eikä siis ihme, että Y-säätiön toimintamallia kiitellään niin Suomessa kuin maailmallakin”, palkintoraati perusteli.

”Arvopohjainen liiketoiminta ansaitsee arvostusta ja näkyvyyttä”
ARVO järjestää Vuoden ARVO-teko -kilpailun joka vuosi. Se haluaa palkita tekoja, joiden liiketoiminnassa yhdistyvät laajat yhteiskunnalliset vaikutukset ja innovatiivinen toimintatapa yhteiskunnan, ihmisten tai ympäristön hyväksi. Palkittavien täytyy myös pystyä osoittamaan vaikutukset. Esimerkiksi SOS-Lapsikylän Varkauden mallissa on laskettu, että malli pystyy vähentämään kuntien kustannuksia lastensuojelussa jopa 20 prosenttia 5 vuoden aikana.

”Yrityksillä, järjestöillä ja monilla muilla vahvan yhteiskunnallisen mission pohjalta toimivilla on tärkeä rooli yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. ARVO-teko-kilpailulla haluamme tuoda esille parhaita esimerkkejä siitä, miten ne innovatiivisilla ratkaisuillaan tuottavat positiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia; säästävät yhteiskunnan varoja ja lisäävät ihmisten hyvinvointia. Arvopohjainen liiketoiminta ansaitsee arvostusta ja näkyvyyttä”, Kimmo J. Lipponen sanoo.

Palkinnot jaettiin Hyvän mitta -hankkeen julkistamistilaisuuden yhteydessä.

SOS-Lapsikylän toimitusjohtaja Marja Pajulahti (oik.), kehitysjohtaja Kati Palsanen ja Varkauden mallin kehittämisessä mukana ollut konsultti Jonna Heliskoski iloitsivat ARVO-teko-palkinnon voitosta.

SOS-Lapsikylän toimitusjohtaja Marja Pajulahti (oik.), kehitysjohtaja Kati Palsanen ja Varkauden mallin kehittämisessä mukana ollut konsultti Jonna Heliskoski iloitsivat ARVO-teko-palkinnon voitosta.