Uutiset

29.10.

Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelma voitti Vuoden 2018 Vaikuttavin ARVO-teko -palkinnon.

03.10.

Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO ja Suomen Laatuyhdistys ry eli Laatukeskus ryhtyvät yhdessä kehittämään yhteiskunnallisille yrityksille ja muille vaikuttavuustoimijoille räätälöityä vaikuttavuuden johtamis- ja laatujärjestelmää.

25.09.

Suomalaisen Työn Liitto ja Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO palkitsivat yhdessä ensimmäistä kertaa kunnan, joka on huomioinut hankinnoissaan erityisesti niiden yhteiskunnallisia vaikutuksia.

21.09.

Sitran kehittämästä Soteuttamo-konseptista on jalostettu Soteuttamo 2.0 -kiertue

03.07.

ARVO etsii jälleen Suomen Vaikuttavinta ARVO-tekoa. Nyt jo neljättä kertaa järjestettävällä kilpailulla halutaan löytää yrityksiä ja yhteisöjä, joiden toiminnassa yhdistyvät laajat yhteiskunnalliset vaikutukset ja innovatiivinen toimintatapa yhteiskunnan, ihmisten tai ympäristön hyväksi. Kilpailu on avoin kaikille,

31.05.

Arvovallankumous-päivä veti Helsingin yliopiston Tiedekulman pullolleen väkeä. Tilaisuudessa julkaistiin Eetti & Inno -tutkimushankkeen tulokset ja Arvovallankumous-kirja. Pitkään jatkunut odotus päättyi vihdoin, kun tänään iltapäivällä päivänvalon näkivät sekä Eetti & Inno -tutkimushankkeen tulokset että Arvovallankumous-kirja. Iltapäivän

Talvella 2016 alkanut EETTI & INNO -tutkimushanke on tullut vaiheeseen, jossa tutkijat voivat julkaista ensimmäisiä johtopäätöksiä tutkimuksen löydöksistä – ja ne ovat yhteiskunnallisille yrityksille varsin mieluisia.

14.05.

Arvovallankumous-kirja julkaistan 31. toukokuuta. Hanki kirja omaksesi jo nyt – saat sen puoleen hintaan!

11.05.

Aloitamme arvovallankumouksen torstaina 31.5., kun Eetti & Inno -hankkeen vastuullinen vetäjä Solikki Viljanen esittelee tutkimuksen tulokset ensimmäistä kertaa. Ilmoittaudu mukaan!

09.05.

ARVO järjestää jäsenilleen kevään aikana kaksi aamiaistilaisuutta. Ensimmäisten aamukahvien teemana oli Hyvän Mitta -hanke.

14.03.

Viime vuoden parhaaksi yhteiskunnallista yritystoimintaa käsitelleeksi opinnäytetyöksi on valittu Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun KTM Outi Lehtosen pro gradu ”Merkityksellinen innovaatiotoiminta: yhteiskunnallisten yritysten johtajien jäsennyksiä innovaatiotoiminnan merkityksestä”.

01.02.

VTM Katja Anoschkin on valittu Hyvän Mitta -hankkeen vetäjäksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.2. 2018. Katja siirtyy hanketta koordinoivan ARVOn palvelukseen Espoon järjestöjen yhteisö EJY:stä, jossa hän toimi kehittämispäällikönä.

11.01.

ARVOn rivit ovat jälleen täydentyneet uusilla jäsenillä. Mitä uusilla jäsenillämme on ensi vuoden agendalla? Entä miksi he halusivat liittyä ARVOn jäseneksi? Paralympiakomitean pääsihteeri Tero Kuorikoski, Kalliola oy:n projektipäällikkö Hanna Hauta-aho ja SOS-Lapsikylän sidosryhmäjohtaja Tuomo Valve vastaavat.

28.11.

Oletko tehnyt yhteiskunnallista yritystoimintaa käsittelevän opinnäytetyön? Tai tiedätkö sellaisen tekijän? Ilmianna itsesi tai tuttusi 31.12.2017 mennessä! Palkitsemme parhaan työn 1000 eurolla.

10.11.

Tervetuloa mukaan Epiqus, Impactor Consulting Osk ja Tradeka!

24.10.

Hyvän mitan toisessa vaiheessa luodaan malleja vaikuttavuusperusteisten sopimusten mahdollistamiseksi, vaikuttavuustiedon keräämiseen ja kouluttamiseen.

12.10.

ARVO järjestää yhdessä SOSTEn ja Sitran kanssa Soteuttamon kick off -tilaisuuden. Sitran ja kuntatoimijoiden organisoima Soteuttamo tarjoaa sparrausta sosiaali- ja terveysalan uudistamiseen ja verkostojen kehittämiseen.

11.10.

HUS-virtuaalisairaalan lihavuuden hoidon sähköiset palvelut eli Painonhallinta.fi voitti Vuoden 2017 Vaikuttavin ARVO-teko -palkinnon. Kunniamaininnat saivat tänä vuonna Autismisäätiön työllisyyttä edistävät palvelut sekä Nicehearts ry.

28.09.

Aloimme etsiä Vuoden Vaikuttavinta ARVO-tekoa 3. heinäkuuta. Palkitsemme nyt kolmatta kertaa toimijan, joka tekee yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä ja lisää suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia.

19.09.

Keskustelu sote-uudistuksesta on käynyt vilkkaana jo pitkään. Miten sosiaali-ja terveyspalvelut järjestetään tulevaisuudessa vastuullisesti ja vaikuttavasti? Puhumme aiheesta Oulussa SOSTEtalk!-tapahtuman yhteydessä järjestettävässä seminaarissamme 3. lokakuuta.

11.09.

ARVO on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Kuntamarkkinoilla. Tapahtuma järjesteään 13.–14.9. Markkinaosastollamme on tavattavissa vaikuttava joukko yhteiskunnallisten yritysten edustajia.

10.07.

”Valinnanvapaus ei ole sote-ratkaisun tärkein kysymys vaan kokonaiskustannusten nousun pysäyttäminen. Siksi palveluiden vaikuttavuuden tarkastelu täytyy ottaa tulevan sote-mallin keskiöön”, sanoo ARVOn toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen.

03.07.

Kolmatta kertaa järjestettävä kilpailu haluaa jälleen löytää Suomen parhaat yritykset, yhteisöt, toimintatavat ja innovaatiot, jotka tekevät yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä ja saavat aikaan pysyvää positiivista muutosta.

30.06.

Yhteiskunnallisten vaikutusten todentaminen pitää saada avainasemaan tulevassa sote-mallissa. Tätä esitämme ”Halpa hinta vai hyvä elämä – vaikuttavuus ratkaisee” -keskustelussamme SuomiAreenalla maanantaina 10. heinäkuuta.

29.06.

ARVO-yhteisöön on tänä vuonna tullut mukaan kahdeksan uutta jäsentä, viimeksi kesäkuussa Harjulan Setlementti ja Kuurojen Palvelusäätiö.

21.06.

Tutkimushankkeen alustavat tulokset tuovat esiin, että yhteiskunnallisen yrityksen vastuullinen tapa toimia on kytköksissä innovatiivisuuteen, ja yhteiskunnallisissa yrityksissä syntyy arjen innovaatioita sekä palveluinnovaatioita.

24.05.

ARVO ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiö järjestävät maanantaina 29. toukokuuta Tampereella seminaarin, jonka teemana on vastuullisuus palvelujen tuotannossa.

18.05.

Hyvän mitta -hankkeen ensimmäinen vaihe on ohi. Tutustu kattavaan taustamateriaaliin ja ota käyttöön vinkit vaikuttavuuden arviointiin.

17.05.

Hyvän mitta -hanke osoitti, että vaikuttavuuden todentaminen edellyttää tavoitteellista johtamista ja uudelle tasolle vietyä tiedonkeruuta.

16.05.

Hyvän Mitta -hankkeen tulokset julkaistaan keskiviikkona 17.5. Vaikuttavuuden jäljillä -kutsuseminaarissa.

13.03.

ARVO haluaa, että kunnat ja kaupungit painottavat kilpailutuksissa enemmän laatukriteereitä, eivät pelkkää halpaa hintaa.

20.12.

ARVOn hallitus saa kolme uutta kasvoa. Puheenjohtajana jatkaa Setlementtiliiton toimitusjohtaja Pentti Lemmetyinen.

03.10.

ARVO-liiton toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen on kutsuttu tekemään arvio suomalaisen huippu-urheilun tilasta. Tehtävän toimeksiantajana on valtion liikuntaneuvosto. ARVOn vt. toimitusjohtajana Lipposen poissa ollessa joulukuun puoliväliin saakka toimii Soilikki Viljanen.

27.09.

Kunniamaininnan sai Y-säätiön M2-Kodit vuokrien alentamisesta.

26.09.

ARVO-liitto ryhtyy koordinoimaan hanketta, joka selvittää, millaisia positiivisia vaikutuksia järjestöt, yhteiskunnalliset yritykset ja muut toimijat saavat aikaan yhteiskunnassa. Hankkeen rahoittajina ja kumppaneina ovat Me-säätiö, Sitra, Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys ja opetus- ja kulttuuriministeriö.

Hyvän mitta -hankkeessa luodaan työkaluja ja mittareita, joilla organisaatiot voivat arvioida yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan. Kerromme hankkeesta lisää kaikissa kanavissamme klo 12 alkaen.

18.08.

Uusia jäseniä ovat Uudenmaan vammaispalvelusäätiö, Lakiston Palvelut Oy, Novetos Oy ja Urheiluopistojen yhdistys.

03.07.

Toista kertaa järjestettävässä kilpailussa halutaan löytää Suomen parhaat yritykset, yhteisöt, innovaatiot ja toimintatavat, jotka ratkovat yhteiskunnan ongelmia vastuullisen ja vaikuttavan liiketoiminnan keinoin.

24.05.

FINSERN, Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki ja ARVO etsivät jälleen vuoden parasta yhteiskunnallista yritystoimintaa käsittelevää opinnäytetyötä. Parhaana palkittavalle työlle on luvassa 1 000 euroa.

26.04.

Kuinka Finlaysonista on tullut lyhyessä ajassa yksi Suomen vastuullisimmaksi mielletyistä yrityksistä? Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila kävi kertomassa yrityksen tarinan Arvo-liiton jäsenyrityksille tarkoitetussa Arvo-päivässä.

26.01.

Miten eettisyys ja innovatiivisuus linkittyvät toisiinsa ja millaista innovatiivisuutta yhteiskunnalliset yritykset tarvitsevat? Tätä selvitetään tutkimushankkeessa, joka on juuri alkanut ARVO-liitossa. Tutkimuksen tavoitteena on myös kirkastaa yhteiskunnallisten yritysten vahvuuksia ja tuoda konkretiaa yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen liittyviin keskeisiin käsitteisiin sekä siihen, miten yhteiskunnalliset yritykset käytännössä siirtävät eettiset periaatteensa jokapäiväiseen tekemiseensä.

23.10.

Yhteiskunnallisen päämäärän mukaan toimivat yritykset työllistävät ainakin 126 000 suomalaista.

Vaikuttavuusinvestoinnit tuovat potentiaalia yritysten kasvuun, mutta rahoituksen saaminen vaatii yrityksiltä parempaa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamista ja viestintää.

04.09.

Arvo-liitto palkitsi 1-vuotisjuhlaseminaarissaan parhaat ARVO-teot 2015. Pääpalkinnon sai jyväskyläläinen TeamPlanet, ja kunniamaininnat menivät haminalaiselle HelppoAsulle ja Laajasalon nuorten kesätyöprojektille.

Arvo-liiton 1-vuotisseminaarissa 2. syyskuuta perehdyttiin yhteiskunnallisen yrittämisen haasteisiin. Puhujat kaipasivat yhteiskunnallisen yritystoiminnan selkeää määrittelyä ja tehokkaita vaikuttavuuden mittareita. Kirkas missio ja jämäkkä johtaminen varmistavat pitkäjännitteisen rahoituksen ja laajan vaikuttavuuden.

02.09.

Suomessa on jopa 22 000 yritystä, jotka pitävät itseään yhteiskunnallisina eli käyttävät pääosan voitostaan yhteiskunnallisen missionsa edistämiseen. Joukko on reippaasti suurempi kuin aiemmin on arvioitu, ja yrityksiä on käytännössä kaikilla toimialoilla.

18.08.

Arvo-liitto sai kesän aikana kolme uutta jäsentä. Toivotamme tervetulleiksi joukkoomme Aspa-säätiön, Setlementti Ukonhattu ry:n ja Keski-Suomen vammaispalvelusäätiön.

03.07.

Yhteiskunnallisten yritysten etujärjestö ARVO julkaisee tänään, Arvon päivänä, kilpailun, jossa etsitään Suomen parhaita yhteiskunnallisten ongelmien ratkojia. Kyseessä voi olla yritys, yhteisö, innovaatio tai toimintatapa, joka on onnistunut yhdistämään …

01.07.

Centria-ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelmasta valmistuneen Tarja Palosaaren opinnäytetyö on voittanut FinSERN ry:n, Suomalaisen Työn Liiton ja Arvo-liiton vuosittain järjestämän …

04.05.

Arvo on saanut jälleen kaksi uutta jäsentä. Hallitus on hyväksynyt Arvon uusimmiksi jäseniksi Eerikkilän urheiluopiston ja Valo ry:n, eli Valtakunnallisen liikunnan ja urheilun katto-organisaation.

05.03.

Yhteiskunnalliset yritykset yhdistävät uudella tavalla liiketoiminnan ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Ne tekevät bisnestä, jonka tavoitteena on rakentaa hyvää elämää kaikille.

20.02.

Tuoreimpia vahvistuksia liiton joukoissa ovat Hoiva Sofia Oy, Honkalampi-säätiö ja Jyränkölän Setlementti ry.

08.12.

Arvo, Suomalaisen Työn Liitto ja Reilu Palvelu ry järjestivät yhteisen seminaarin yhteiskunnallisesta yrittämisestä.

Yhä useampi työnhakija arvottaa työtä uudella tavalla ja painottaa sitä mitä työllä saadaan aikaan.

14.10.

Sote-uudistuksessa on turvattava yhteiskunnallisten yritysten asema erityisosaamisen ja innovatiivisuuden lähteinä.

02.09.

Arvo tähtää sosiaalisesti ja ekologisesti kestävien yhteiskunnan rakenteiden vahvistamiseen.

Kun hyvinvointiyhteiskunnan perusteet ovat koetuksella ja talouskasvu matelee, tarvitaan uusia toimintatapoja.

30.09.

Yhdeksän yhteiskunnallista yritystä on perustanut uuden liiton, jonka tehtävänä on ajaa yhteiskunnallisten ja arvolähtöisten yritystentunnettuuden ja arvostuksen lisääntymistä sekä yritystoiminnan edunvalvontaa.